Pepperoni Ravintola & Bar sijaitsee Elimäellä, loistavan lounaan ja mahtavan viihteen osoite.
Mustafa Oguzhan Arik
Olen syntynyt Turkissa Pazarcikissä 10.3.1982.
Olen käynyt lukion Gaziantepissa, sekä hotelli- ja ravintola-alan 3 vuoden koulutuksen Aksarayssa.
Muutin Suomeen maaliskuussa vuonna 2005, jonka jälkeen työskentelin veljeni omistamassa ravintolassa
Artjärvellä, jonka jälkeen siirryin työskentelemään Tuusulassa sijaitsevaan pizzeriaan.
Perustin Bar Cafe Pepperonin vuonna 2009. Helmikuussa yritys on toiminut Elimäellä 14 vuotta.
Olen naimisissa vaimoni Haticen kanssa ja meillä on kolme lasta.
Olen tutustunut suomalaisiin ja Suomen kulttuuriin, ja viihtynyt erinomaisesti Elimäellä.
Vuosien varrella olen ystävystynyt useiden paikallisten ihmisten kanssa.
Ravintolaani laajennettiin vuonna 2021, asiakaspaikkoja on nyt 100 sisällä ja 100 terassilla.
Vuosien varrella olemme järjestäneet PepperRockin neljänä kesänä. Esiintyjinä mm. Matti Nykänen,
Kake Randelin, Neljänsuora ja Atomirotta. Meillä on bändi/esiintyjä kerran kuukaudessa.
Meillä ovat esiintyneet mm. Yölintu, Frederik, Tauski, Meiju Suvas, Janne Hurme, Aarne Tenkanen,
Johanna Tukiainen, Janne Tulkki sekä lukuisia paikallisia bändeja.
Tarjoilemme ruokalistan lisäksi myös arkilounaan, joka on suomalaista perusruokaa.
Järjestämmme myös karaoke- ja biljardi-iltoja.
Ravintola Pepperoni, yksi Suomen upean lounaan ja viihteen osoite Elimäellä.
11:00-14.00 joka arkipäivä
Joka päivä klo 10.30-22.00
Joka ilta
Elävää musiikkia ja karaokea